Ariel

Juuri kun olin ehtinyt valittaa ystävilleni siitä, ettei Helsingin uusille asuinalueille osata rakentaa viihtyisiä paikkoja ravintoloille, vierailin Arielissa.

Olin valitellut, kuinka talojen kivijaloissa on kyllä liiketiloja, muttei sellaisia, jotka houkuttelisivat matkustamaan varta vasten vaikka kaupungin toiselta puolelta syömään. Olin julistanut: Missä ovat paikat, joilla on oma luonne, kiinnostava arkkitehtuuri ja maisema?

Arielissa kaikki palaset sitten loksahtivat paikoilleen. Se on ravintola, jollaista olen Helsingin uusiin kaupunginosiin toivonut.

Ariel sijaitsee tyylikkäässä modernissa puurakennuksessa, jonka ikkunoista ja viihtyisältä terassilta aukevat näkymät kaupungin kerrostumiin: Sompasaaren uusille taloille, Pohjoisrantaan ja Katajanokalle. Suoraan edessä kohoavat Tuomiokirkon, Uspenskin katedraalin ja Johanneksenkirkon tornit.

Aivan vieressä kohoaa Suvilahden jykevä voimalaitos kuin jättimäinen moderni veistos.

Täydellistä.

Vierailuni oli silti antanut odottaa itseään. Olin silmäillyt kyllä etukäteen ravintolan lyhyttä, pääasiassa suomalaisista klassikoista koostuvaa ruokalistaa ja miettinyt, että kuka jaksaa syödä vielä yhden lohikeiton? Eikös sitä saa kaupungista kaikkialta?

Ariel tosin lupaa omansa olevan kaupungin paras. Vihdoin paikan päälle päästyäni uskallan väittää, että lupaus todellakin pitää. Kyllä. Se oli jopa parempi kuin Fisken på Diskenin paljon kehuttu versio.

Arielin lohikeitto osoittaa, kuinka paljon tutusta ruoasta voi saada irti muuttamatta sitä väkisin joksikin aivan muuksi. Perunat on keitetty tilliliemessä ja lohi on paahdettu mehukkaaksi. Sen päällä on raikasta mätiä ja rapsakaksi paahdettua lohennahkaa.

Liemi kaadetaan – tietysti – teatraalisesti annoksen päälle vasta pöydässä. Kermaisuus saanut väistyä taustalle, kun tilliöljy tuo raikkautta ja tasapainottaa keiton makua. Liemi tekee mieli lusikoida viimeistä tilkkaa myöten.

Annoksessa on paljon tekniikkaa, mutta mikään ei tunnu turhalta kikkailulta vaan jokaisella elementillä on tarkoituksensa.

Oli oltava hetki hiljaa ja vain nautittava 

Sama pieteetti näkyy myös alkupaloissa. Skagen oli paras Helsingissä syömäni. Oikeastaan paras, mitä missään muistan syöneeni. Paahteisen levainleivän päällä kohtasivat kastikkeen täyteläisyys ja tuoreiden katkarapujen raikkaus. Mäti toi annokseen suolaista helmeilevyyttä, tilli aromia ja sinapinsiemenet juuri sopivan terävän potkun. Suurehkojen katkarapujen rakenne oli täydellinen: napakka ja mehevä. Ja kun valkoviinikin oli valittu hyvin annosta ajatellen, tarjosin skagen täydellisen elämyksen. Oli oltava hetki hiljaa ja vain nautittava – vaikka samaan aikaan teki mieli kajauttaa ilmoille ylistyslaulu.

Skagen ehtikin sitten heti vierailuni jälkeen poistua ruokalistalta talvilevolle, mutta onneksi tartar on tallella. Sekin on hyvin sielukas. Liha on puhtaan ja raikkaan makuista, rapeat perunalastut tuovat rakennetta ja kapris-sinappia sekä pikkelöityä sipulia voi lisätä oman maun mukaan. Annokselle valittu hollantilainen pienpanimo-olut osoittautui erinomaiseksi pariksi.

Jälkiruokana tarjottavat köyhät ritarit jatkavat samaa teemaa: suomalainen klassikko on nostettu omaan luokkaansa kadottamatta sen alkuperäistä lohturuokaluonnetta. Annos valmistetaan korvapuustien hävikistä ja se muistuttaa tavallaan dekonstruoitua korvapuustia. Vaniljajäätelö, mansikkakastike, tuoreet mansikat ja minttu pitävät runsaan jälkiruoan raikkaana. Se saattaa olla kaupungin paras korvapuusti, vaikkei se enää korvapuustilta näytäkään.

Arielin tarina on siis tämä: se tekee vähän, mutta täydellisesti. Ravintolan takana on Kristian Vuojärvi, joka on luotsannut myös Suomen kokkimaajoukkuetta.

Tämä on ilman muuta Helsingin paras paikka syödä suomalaista ruokaa, jos haluaa syödä sitä parhaimmillaan, vaikkei ehkä aivan perinteisimmillään.

Naapuripöydästä kantautuivat kehut myös Arielin lihapullille. “Ne ovat täyttä timanttia”, tyytyväiset asiakkaat julistivat tarjoilijalle.

En epäile. Poistuin tästä ravintolasta harvinaisen euforisissa tunnelmissa.

Tunnelma: Ariel kutsuu itseään Kalasataman kohtauspaikaksi, ja sellaiseksi se kieltämättä onkin täydellinen. Salin katto on korkealla ja palvelu sydämellistä.

Ruoka: Lyhyt menu keskittyy suomalaisiin klassikoihin, jotka tehdään täällä paremmin kuin missään muualla Helsingissä. 

Juoma: Juomasuositukset sopivat erinomaisesti yhteen ruokien kanssa.

Time Outin vinkki: Lauantaisin on tarjolla brunssia. Emme ole vielä ehtineet maistaa, mutta odotukset ovat korkealla.